sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Ohjaava kasvatus

OHJAAVA KASVATUS


On talvi ja olen lähdössä 3 vuotiaan lapsen kanssa ulos. Hän kieltäytyy pukemasta päälleen.

Mitä teen?

Keksin leikin jonka avulla saan lapsen ulos tai sitten laulan laulun jotta saisin lapsen iloisemmaksi.

Olen kaupassa ja lapsi vaatii karkkia itkemällä vaikka ei ole karkkipäivä.

Mitä teen?

Selvittelen että ei ole karkkipäivä sekä perustellen miksi karkin syöminen liian usein on epäterveellistä. Yritän suunnata lapsen mielenkiinto toisaalle. Tilannetta voi ennakoida kertomalla lapselle että ei ole karkkipäivä.

Olen keittänyt ruokaa lapselle eikä lapsi suostu tulla syömään koska sen mielestä ruoka on pahaa.

Mitä teen?

Leikin lusikalla että täältä tulee lentokone ja Keskustelen lapsen kanssa mikä osa ruuasta tuntuu olevan epämieluisaa ja siirrä sen osan lautasen reunalle.

Positiivistä ajettelua, myönteisyyttä, ratkaisukeskeistä ajettelutapaa sekä aktiivista kuuntelua ja aikuisella ohjat käsissä.


4 kommenttia:

  1. Nämä oli näitä ohjaavan kasvatuksen tilanteita kyllä, mutta toisen monisteen mukaan piti tämä tehtävä tehdä. Mutta nämä on ihan oikeaa asiaa. Tuleeko mieleesi muita ohjaavan kasvatuksen tilanteista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tule mieleen muita ohjaaavan kasvatuksen tilanteista mitään. Onko tämä hyväksytty?

      Poista
    2. Ei tule mieleen muita ohjaaavan kasvatuksen tilanteista mitään. Onko tämä hyväksytty?

      Poista
  2. Pienellä lisäykselläsi voin tämän hyväksyä. Hyväksytty.

    VastaaPoista