lauantai 3. syyskuuta 2016

Lapsihavainnointi

Lapsihavannointitehtävä 


Joni 4v (keksitty nimi ei ole oikea lapsen nimi)

Joni on rauhallinen lapsi joka tykkää leikkiä leegoilla ja katsoa pikkukakkosta.

Joni tykkää pastasta mutta ei tykkää kalasta ja salaatista. Joni osaa jo käyttää vessanpyttyä ja on luopunut potasta.

Joni tykkää pukeutua sinisiin vaatteisiin ja käy melkein päivittäin ulkona kavereiden kanssa läheisessä puistossa. Joni nukkuu päiväunet joka päivä. Puistossa hän leikkii hiekkalaatikolla tai keinuu hänen parhaan kaverinsa kanssa. Jonin paras kaveri ei välttämättä ota häntä mukaan hippa leikkiin koska väittää jonin olevan vielä pieni leikkimään hippaa. 

Joni tykkää paljon piirtämisestä ja hänellä on hyvä mielikuvitus. Joni kerran voitti piirrustuskilpailun. Eniten hän piirtää autoja tai mopoja. 

Kun vieraita tulee Jonin kotiin hän alkaa ujostelemaan mutta Joni viihtyy kyllä vieraidenkin seurassa etenkin jos vieraat ovat lapsia. 

Joni on vihaa pettymyksiä etenkin jos on luvattu mennä perheen kanssa Linnanmäelle mutta vanhemilla on ollut liikaa töitä eikä aikaa sellaiseen. Joni itkee ja heittää leluja seinälle jos ei saa mitä haluaa.


2 kommenttia:

  1. Olet melko lyhyesti tehnyt lapsihavainnoinnin, mutta siitä saa jonkinlaisen käsityksen lapsen taidoista. Työssäoppimisen jaksolla tee havainnoinnista hieman laajempi. Käytä myös väliotsikoita (esim. Sosiaalinen kehítys, Fyysinen kehitys) kuten ohjeessakin on mainittu. Laajemmaksi saat tehtävää kun kuvaat mitä taitoja lapsella on ja missä arjen tilanteissa ne näkyy. Hyödynnä myös mll.fi sivuston lapsen kasvu ja kehitys osiota. HYVÄKSYTTY

    VastaaPoista
  2. Blogistasi puuttuu vielä paljon. Te loput tehtävät mahdollisimman pian, että saat ne tehtyä ennen työssäoppimisen jaksoa.

    VastaaPoista